En ole teologi, mutta voin vilkaista

Eksegeetikot ovat aina olleet suosikkejani aidan toisella puolella eli akateemisessa teologiassa. Etenkin Vanhan Testamentin tutkimus on sivustaseuraajalle mielenkiintoisten aiheiden aarreaitta Kuolleenmeren kääröistä Aleppon koodeksiin. Suomessa tehdäänkin tieteellisesti hyvin laadukasta Raamatun tekstihistorian tutkimusta. Vaan millaista laatua edustaa Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin tuore teos Sensuroitu?

Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin teos Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia (Otava 2023) nimettiin Finlandia-ehdokkaaksi, mutta kisan vei lopulta Antti Järven Minne katosi Antti Järvi?

Tämä teksti ei ole kirja-arvostelu. Kyseessä on enemmänkin lukukokemuksen pohjalta syntynyt heippalappu.

Kustantaja kuvaa teosta sivuillaan seuraavasti:

Raamattua on pidetty muuttumattomana Jumalan sanana. Kautta aikojen pyhän kirjan lauseita on valjastettu politiikan ja vallankäytön perusteiksi. Raamatun kertomukset pulpahtavat pintaan myös täysin maallisissa yhteyksissä.

Oikeasti Raamattu on muovautunut jatkuvasti kirjurien käsissä. He tekivät virheitä ja muokkasivat tekstejä tarkoitusperiensä mukaan. Esimerkiksi monijumalaisuutta sensuroitiin ja naisten asemaa häivytettiin. Lisäksi Raamattu muuttuu aina, kun sitä käännetään uusille kielille.

Kirjan konsepti on kekseliäs. Raamattu on suuren yleisön parissa päällisin puolin hyvin tunnettu ja kirkkojen vaikutusvallan tunnistavat kaikki. Kertomus jonkinlaisista kirkkohistoriallisista paljastuksista tai sensuurista on vetovoimainen. Tästä kertoo esimerkiksi Dan Brownin Da Vinci Koodi -romaanin valtava suosio Suomessakin 2000-luvun alkupuolella.

Siinä missä Brownin tuotos on varsinaista historiantutkimusta köykäisesti hyödyntävä fiktioteos, Mäkipellon ja Huotarin kirja on tutkimuspohjainen, joskaan ei normatiivisteologisesta paikantumisesta täysin vapaa kuvaus Raamatun tosiasiallisestikin epäyhtenäisestä historiasta,

***

Kirja käsittelee ydinosassaan esimerkiksi monijumalaisuuden merkitystä varhaisessa juutalaisuudessa ja siitä vaikenemista tekstihistoriassa, kuningas Daavidin myytin rakentumista, Jeesuksen elämäntarinan hiomista useammalla eri vuosisadalla, sekä Ilmestyskirjan pedon lukuun (666) liittyviä epäselvyyksiä (luku saattaakin olla 616).

Monien kiinnostavien esimerkkien kautta tuodaan esiin se, että Raamattu – joka ei ole yksittäinen tekstikokoelma, vaan monia – on lukuisten eri käsien ja silmäparien muokkaama. Vaihtuvat teologiset tulkinnat ja poliittiset voimasuhteet vaikuttivat siihen, mitä kirjurit työnsä kautta eteenpäin siirsivät.

Vanhan Testamentin osalta kirjoittajat mainitsevat esimerkiksi lähteistä löytyvät viitteet Jumalan mahdolliseen vaimoon. Esimerkiksi arkeologien Siinaista löytämässä piirtokirjoituksessa Jahve-jumalasta on puhuttu rinnakkain Aseran kanssa. Asera-jumala on taas mahdollisesti sensuroitu pois esimerkiksi 2. Samuelin kirjasta. Lisäksi Palestiinasta on kaivettu esiin runsaasti patsaita, jotka ovat tulkittavissa jumalatarkuviksi. On siis mahdollista, että Asera oli esimerkiksi joidenkin varhaisten juutalaisten arvostama jumalatar, joka on sittemmin jäänyt tekstihistorian hienosäädön peittoon.

Uudesta Testamentista esimerkkinostona mainittakoon varhainen keskustelu Neitsyt Marian ilmeisen kiistanalaisesta ominaisuudesta, eli raskaaksi tulemisesta neitsyenä. Kyseessä oli kristillinen tulkinta juutalaisten profetian toteutumisesta. Jesajan kirja Vanhassa Testamentissa puhuu versiosta riippuen joko nuoresta naisesta tai neitsyestä, joka tulee raskaaksi. Tämä tulkittiin myöhempien kristittyjen parissa tarkoittavan Mariaa ja Jeesusta, kuten Matteuksen evankeliumiin on tallentunut. Matteuksen evankeliumi kirjoitettiin Syyriassa noin vuosina 80–100. Ei ole varmuutta, että Jeesuksen neitseelliseen syntymään uskottiin jo ennen tätä.

***

Konservatiiviset piirit ovat hieman suuttuneet teoksesta. Itseäni ei kiinnosta osallistua tähän keskusteluun sinällään. Poliittisena mielipiteenäni sanottakoon, että teoksen kirvoittamat konservatiiviset somereaktiot ovat paikoitellen olleet öykkärimäisiä ja lapsellisia.

Teoksen esipuheen avaa lause: ”Raamattu on edelleen 2020-luvulla maailman myydyin, siteeratuin, käytetyin ja myös väärinkäytetyin kirja.” Samaten alkumetreillä valitaan ajankohtaisesimerkeiksi kaksi konservatiivia: Päivi Räsänen ja Donald Trump. Molempien valintaa voi perustella niiden ajankohtaisuudella ja yhteiskunnallisella merkityksellä. Silti ei voi olla miettimättä, että ovatko Räsänen ja Trump siis esimerkkejä tästä ”Raamatun väärinkäytöstä”, johon kirjoittajat viittasivat muutamaa sivua aiemmin?

Joka tapauksessa Raamatun ”väärinkäytöstä” puhuminen implikoi, että kirjoittajat ajattelevat olevan myös jokin ”oikea” tapa käyttää Raamattua.

Itse lähden siitä, että tällainen arvostelma on väistämättä uskonnollinen kannanotto. Piirre asemoi teosta liberaalin kristillisen teologian perinteeseen. Näin tekevät myös päätösosion pohdinnat naispappeudesta ja homoseksuaalisuudesta. Kirjoittajat ovat lisäksi julkisuudessa tuoneet esiin oman kristillisen vakaumuksensa ja sen kytkeytymisen tekstihistoriallisiin pohdintoihin.

Lopulta tieteellinen tekstihistoriallinen tutkimus (tai mikään muukaan tutkimus) ei suoraan validoi tai tue mitään tiettyä Raamatun tekstien (tai minkään muunkaan tekstin) uskonnollista tulkintaa.

On toki mahdollista rakentaa tutkimusperustaista normatiivisteologista argumentaatiota siinä missä vaikkapa poliittista argumentaatiota. Tällöinkin Humen giljotiini estää kuitenkin hypyn normatiiviseen kokonaan deskriptiivisen tiedon kuten tutkimustiedon pohjalta.

Tieteen tulokset eivät suoraan tue mitään tiettyä politiikkaa vaan tulosten normatiivinen tulkinta siirtää tulkinnan aina politiikan alueelle. Vastaavasti teologian kontekstissa tämä normatiivinen loikka tutkimustiedosta pyhän tekstin soveltamiseen käytännössä tarkoittaa uskonnollista kannanottoa. Tämä ei ole välttämättä ongelma, mutta se on hyvä tiedostaa.

Tässä mainitsemani asiat eivät ole kritiikkejä vaan uskontotieteilijän ”neutraaleja” huomioita. Sensuroitu on avoimesti liberaaliteologinen teos. Se on joka tapauksessa vetävästi kirjoitettu ja pienoisesta luettelomaisuudestaan huolimatta helppolukuinen eksegetiikan herkkupalatarjotin aiheesta kiinnostuneille.

Tekstihistoriallisesti sinun,
Tuomas Äystö