Onko roadman uusi saatananpalvoja?

Nuorison häiriökäyttäytymiselle haetaan usein mieluummin kulttuurisia kuin sosiaalisia selityksiä, ja tästä on lähinnä haittaa. Ehdotan keskittymään asioihin, joilla on merkitystä, vaikka ne olisivatkin kuivia, kalliita ja poliittisesti hankalia. Tässä tämänkertaisen tekstin pääviesti heti kärkeen.

Paljastettakoon, että olen sivuprojektina valmistellut tietokirjaa satanismipaniikista 1980- ja 90 -lukujen Yhdysvalloissa ja Suomessa. Urakka on melko pitkällä, ja lisäuutisia sen etenemisestä on kerrottavana toivottavasti pian.

Kun olen seurannut käynnissä olevaa keskustelua nuorison rikollisuudesta ja tyylivalinnoista, en voi olla ajattelematta kotoista 90-lukua.

Nuorisokulttuuri se jaksaa arveluttaa. Nuorison häiriökäyttäytyminen, kuten huumeet, ilkivalta ja väkivaltarikokset olivat merkittävä keskusteluaihe jo 90-luvun saatananpalvontailmiön käsittelyssä. Black metal on vaihtunut gangsta rap -musiikkiin ja tummanpuhuvan pentagrammipaidan tilalle on tullut toppaliivi.

90-luvulla suosittu kertomus mediassa oli, että aikuinen jengijohtaja viettelee nuoria päihteiden, metallimusiikin ja saatananpalvonnan avulla; katsokaa vaikka miten monta hautakiveä on taas kaadettu. Nykyään vietellään rap-musiikilla ja luksusvaatteilla, kerrotaan.

Helsingin Sanomat uutisoi luksusvaatteiden viehätyksestä kuin kyseessä olisi uusi asia.

Kuluttajuuteen perustuvat nuorisokulttuurit syntyivät pian toisen maailmansodan jälkeen. En itse kutsuisi tätä uudeksi, mutta kaikki on toki suhteellista.

Nuorison ongelmia ja jengejä peilataan taas länsinaapuriin. Ruotsalaiset (ja norjalaiset) olivat edellä myös 90-luvun keskustelussa. Niin sanotun black metallin toisen aallon yhteydessä 90-luvun alussa Norjassa tehtiin valtavasti julkisuutta saanut julma henkirikos ja kirkkojen tuhopolttosarja. Nämä toimivat osaltaan kimmokkeena keskustelun käynnistymiselle myös Suomessa.

Nuorisoevankelista Riku Rinne kertoi kirjassaan Syvyyden kuilusta (Kuva ja Sana, 1994) tarinan kahdesta suomalaismiehestä, jotka osallistuivat Ruotsissa 80-luvulla demonisiin orgioihin. Ruotsissa oltiin edellä paitsi eurodance-musiikissa, myös saatananpalvonnassa. Rituaalin yhteydessä uskovaiset suomalaisreppanat saivat Saatanalta lahjaksi kyvyn ymmärtää ruotsia.

Moraalipaniikeissa on usein mukana totuuden siemeniä. Tietenkin nuorisojengejä ja niihin kytkeytyvää huumekauppaa ja väkivaltaa on olemassa, joskus huolestuttavissakin määrin. Toisinaan kuitenkin faktapalasten tulkinta lähtee käsistä, etenkin tunnepitoisten aiheiden kuten lasten turvallisuuden kohdalla, MOT.

Mielestäni käynnissä oleva keskustelu katujengeistä ei vielä ole moraalipaniikkia, mutta ei se siitä kaukanakaan ole. Tunnistan tiettyjä 90-lukulaisia kaikuja. Yksi on sanankäänteiden silkka vauhdikkuus.

Iltalehti puhui taannoin esimerkiksi "jengien käyttämästä murhaajahuumeesta", mikä kuulosti tietenkin painajaismaiselta.

Toisaalta suomalaiselle ei luulisi tulevan yllätyksenä, että merkittävä osa väkivallasta – jengeillä tai ilman – ei tapahdu selvin päin. Huumekauppaan liittyvässä jengiväkivallassa tosiaankin osa teoista on tehty opioidipohjaisen särkylääkkeen vaikutuksen alaisena. Suomalaiset apteekit kutsuvat sitä Tramaliksi, mutta ehkäpä Iltalehti voisi ehdottaa tilalle vetävämpää Murhaajahuume-nimeä.

Jengeistä jotain tutkimuspohjaista tietävät ovat säännönmukaisesti toistelleet, että joidenkin Ruotsin lähiöiden merkittävää jengiongelmaa voidaan ratkoa parhaiten pureutumalla niiden sosiaalisiin juurisyihin. Näitä ovat esimerkiksi yleinen huono-osaisuus, heikot tulevaisuudennäkymät työn ja opiskelun suhteen, sekä sosiaaliseen eriytymiseen johtanut kotouttamispolitiikka ja kaupunkisuunnittelu.

Niin kutsutut ”eurojengit” (erotuksena amerikkalaisista katujengeistä) ovat tutkimuskohde jo vuosikymmenten takaa. Missään tapauksessa kyseessä ei ole piiloteltu asia, josta ei haluttaisi keskustella ennen kuin urhea populisti sen on pöydälle nostanut.

Jengien sosiaalisten juurisyiden korjaaminen tarkoittaa kivuliaita rahallisia panostuksia hyvin moneen asiaan, kuten sosiaalityöhön. Myös lakimuutokset saattavat olla tarpeellisia. Jengitoiminta pyörii ensisijaisesti huumekaupan ympärillä, johon niin ikään valtiovalta voisi puuttua monin vielä hyödyntämättömin keinoin.

Tarvitaan vain poliittinen tahto ja näköala vuosikymmenten päähän, jolloin tehtyjen ratkaisujen positiiviset tai negatiiviset vaikutukset alkavat näkyä. Kuivaa, vaikeaa ja kallista, mutta tällaisia vakavasti otettavat ratkaisut yhteiskunnallisiin ongelmiin tuppaavat olemaan.

Kertomusten markkinapaikalla tämänkaltaiset selitykset jäävät jännittävien ja helppojen tarinoiden jalkoihin. Jälkimmäiset myyvät paremmin niin äänestäjille kuin lehtien lukijoille.

Tapaa puhua 90-luvun tai nykyhetken nuorison häiriökäyttäytymisestä voisi kutsua kulttuuristavaksi. Ilmiölle siis haetaan mieluummin kulttuurisia kuin sosiaalisia selityksiä. Puhutaan pahanlaatuisista nuorisokulttuureista arveluttavine vaate- ja musiikkityyleineen, jotka viettelevät lainkuuliaiselta polulta harhaan.

Helppoja löysiä heittoja, jotka ovat kylläkin jännittäviä.

Lähes jokaisessa uutisjutussa ja viranomaishaastattelussa katujengeistä muistetaan mainita, että jengiläisten lempimusiikkia on gangsta rap. Epäilemättä se onkin osa monien jengiläisten identiteettiä, estetiikkaa ja joskus elantoakin.

Tutkijana olen kuitenkin huolissani esillä pidettyjen asioiden selitysvoimasta. Ei ole uskottavaa, että planeetan suosituimpiin kuuluvan musiikkityylin selitysvoima jengirekrytoinnissa olisi kovin kaksinen siitä yksinkertaisesta syystä, että suurin osa kuuntelijoista ei päädy jengiin.

Harvemmin keskiluokkaisen perheen hyvinvoiva 14-vuotias alkaa myymään piriä siksi, että joku tekee jengejä ihannoivan TikTok-viraalin biisin. Jengiläisten historiat ovat monimutkaisempia.

Loppuun siteeraus Turo Karton vuonna 1941 sanoittamasta kappaleesta ”Katupoikien laulu”:

Herrat, narrit eivät kai vihellä lain.
Senpä tahdon heille sen opettaa vain.
Se taito heille kai tarpeen lie,
Sen käyttää voi kun Sörkkään päin käy tie.

On laulu katupoikien,
kätköistä Sörkän laitakatujen.
Siel’ kaikki viheltävät näin.

Kun joskus näämme pollarin,
katköissä Sörkan laitakaupungin,
niin silloin vihelletään näin.

Olkaa kunnolla ja voikaa hyvin,
Tuomas Äystö

ps. Kannattaa laittaa Substack-sivuni tilaukseen. Ei maksa mitään, ja sähköposti-ilmoitus uudesta kirjoituksestani vaivaa korkeintaan kerran kuussa.