Sanna Ukkola – Suomen Ann Coulter?
Suomalainen media ei ole jakaantunut Yhdysvaltojen median tapaan selkeään konservatiivi- ja liberaalipuoleen, ja hyvä niin. Samalla tämän pyhän asiantilan varjelu on aiheuttanut sen, että muutenkin ammattikuntasolidaariset suomalaistoimittajat eivät kykene ääneen kutsumaan kollegoitaan arvoliberaaleiksi tai -konservatiiveiksi. Neutraaliuden tavoittelu on hyvä asia, mutta neutraaliuden rituaalinen esittäminen on surullista.
Ann Coulter (s. 1963) on tunnettu konservatiivinen kolumnisti, mediapersoona ja kirjailija. Hänet tunnetaan räväköistä otteistaan ajankohtaisiin aiheisiin. Liberaalit saavat viimeisistä toilailuistaan ”hullu maailmanmeno” -henkisissä kolumneissa täyslaidallisen. Poliittinen korrektius ärsyttää. Feministit tuppaavat menemään usein liian pitkälle.
Kuulostaako tutulta? Sanna Ukkolan vertaaminen Coulteriin on monella tavalla kömpelöä, mutta pääajatukseni on tämä: myös Suomessa voisi avoimemmin puhua siitä, että kynäniekkaluokassamme on konservatiivisia ja liberaaleja mielipidevaikuttajia. Rikotaan siis Ukkolan tabujenrikkomismission hengessä tapamme vaieta tästä asiasta!
Esimerkkejä Sanna Ukkolan näkökannoista:
Miesten ei kannata olla ”neitimäisiä” vaan ”toksisia alfamiehiä”
Käynnissä on ”irstailun vallankumous” kun polyamoria on hieman lisääntynyt
Intersektionaalinen feminismi perustuu uhriuteen, ei tasa-arvoon
Tällaista arvomaailma kutsutaan konservatiiviseksi. Demokratiassa sellaista sopii ajaa, vaikka sitten lehden sivuilla – ja myös arvostella.
Helsingin Sanomiin tänään siirtynyt Ukkola otti palstatilan haltuun analysoimalla, että luottamuksen lasku mediaan johtuu muun muassa nuoren toimittajakunnan liberaalista aktivismista. Hän summaa: ”media on liberaalien, vihreiden naisten asialla”.
Sisältääkö Ukkolan debyytti samalla perustelut, että miksi Helsingin Sanomat kiinnitti Suomen johtavan konservatiivikolumnistin? Tässä se korjausliike lehden ”vihervasemmistolaisuuteen”?
Ingressissä mainitsemani ”neutraaliuden rituaalinen esittäminen” on vaikkapa sitä, että Ukkola sanoo äänestävänsä nykyään vaaleissa aina tyhjää. Tämä paljastaa otsikkoni vertauksen kehnouden: Ann Coulter on sentään avoimesti ja rehellisesti republikaani.
Neutraaliuslarppi on myös sitä, että toimittajien arvoista ei lehdistössä mielellään keskustella. Tästä saatamme jollain abstraktilla tasolla olla Ukkolan kanssa jopa samaa mieltä. Vielä kun Ukkola ei esittäisi itseään kulttuurisodan rintamien ulkopuolisena vaan tunnustaisi asemansa sen juoksuhautojen puolensa valinneena pioneerina.
Jos lehdistö haluaa pysytellä totuudessa ja analysoida yhteiskuntaa, on selkeälle arvolinjalle päätyneitä mielipidevaikuttajia pystyttävä tällaisiksi kuvaamaan. Arvot ovat ok ja toimituksellisen linjan kannalta väistämättömiäkin, mutta niistä täytyy voida puhua.
Neutraaliutta ei edistä se, että Sanna Ukkolan ja Ulla Appelsinin päivänselvästä konservatiivisudesta, tai Tuija Siltamäen ja Oskari Onnisen päivänselvästä liberaaliudesta ei keskustella avoimesti normaaleina asioina. Jos journalistisen neutraaliuden suojelu vaatii näistä vaikenemista, herää kysymys, että miten haurasta tuo neutraalius mahtaa olla.
Kasvimaalta mediakritiikkiä toivoen,
Tuomas Äystö