Viisi syytä, miksi ei kannata tehdä väitöskirjaa
Harkitsetko väitöskirjan tekemistä? Tässä viisi vasta-argumenttia.
Väitöskirjoja tehdään monista syistä, mutta niistä tavallisin on se, että väitöskirja on portti tutkijan hommiin. Takavuosina väitöskirja oli usein tutkijan taipaleen huippukohta. Nykyään väittely ja tohtoroituminen on vasta alku. Tuskinpa kovin monella muulla alalla kolmi- ja nelikymppisiä tituuleerataan säännöllisesti uravaiheeltaan “nuoriksi”.
Tämä teksti lähtee oletuksesta, että lukija miettii tutkijan uraa. Jos väitöskirjan haluaa tehdä muista syistä, listani painoarvo laskee. Toisaalta se voi tässäkin tapauksessa antaa lisätietoa siitä, että mitä on luvassa.
Se on hyvin vaikeaa ja työlästä. Väitöskirja syynätään paljon tarkemmin läpi kuin aikaisempien opintojen opinnäytetyöt. Väitöskirjan on oltava omilla jaloillaan seisova ja vakavasti otettava tieteellinen tutkimus. Itse tutkimustyö on älyllisesti ja usein emotionaalisestikin kuormittavaa. Aiheeseen ja oppialaan perehtymättömät eivät todennäköisesti osaa arvostaa urakan määrää eivätkä laatua. Tämä koskee myös lähisukulaisiasi.
Siihen menee paljon aikaa. Väitöskirjan tekeminen tavoiteajassa eli noin neljässä vuodessa on täysipäiväistä hommaa. Sanoisin, että tämän onnistuminen muun työn ohessa on jo yli-inhimillinen suoritus. Moinen uroteko vaatii luultavasti erittäin taitavaa ja sitoutunutta ohjaajaa, joka on toisaalta myös joustava väitöskirjatutkijan tilanteen suhteen. Lisäksi itse väitöskirjan tekeminen ei riitä, vaan tohtorintutkintoon kuuluu myös kurssien suorittamista ja läsnäoloa vaativia opintoja.
Siitä on vain rajallisesti hyötyä muussa työelämässä, ja valmistumattomasta työstä ei ole hyötyä lainkaan. Voi olla, että tutkijan ammatti ei maistukaan. Tiedemaailmassa on paljon raivostuttavia piirteitä ja moni on jättänyt leikin kesken. Väitöskirjan tekeminen valmiiksi ja tohtoroituminen voi jossain määrin auttaa työnhakua, mutta tämä riippuu valtavasti alasta. Väitöskirja, joka ei koskaan valmistunut, ei kiinnosta ketään. Jos siis väitöskirjan tekemisen jättää kesken, voi takana olla useampi vuosi työtä, josta ei ole kauheasti hyötyä ainakaan cv:n näkökulmasta.
Rahoituksen hankkiminen on usein työlästä. Ellei sinulla ole mahdollisuutta aloittaa väitöskirjaa esimerkiksi rahoitetun tutkimusryhmän osana tai muutoin palkattuna, rahoitus – siis elinkustannusten kattaminen – väitöskirjan tekemisen ajaksi on hankittava itse. Tämä tapahtuu käytännössä erilaisilta säätiöiltä apurahaa hakemalla. Se on monen vihaamaa puuhaa. Rahoitus voi myös katketa. Apuraha kerryttää eläkäettä, mutta ei työttömyyskassan työssäoloehtoa. Taloudelliseen epävarmuuteen on pakko tottua, ja rahoituksen hankkimisen tarve ei pääty uralla myöhemminkään. Paljastettakoon, että en luultavasti olisi voinut ostaa puolisoni kanssa taloa alle nelikymppisenä, jos molemmat olisimme tutkijoita.
Tiedemaailma on helvetin outo työympäristö. Missä tahansa muussa ammatissa olet maisteroitumisen jälkeen korkeasti koulutettu, väitöskirjantekijänä olet jällleen tikkaiden alimmalla askelmalla. Jos teet työtä apurahalla, sinulla ei ole työterveydenhuoltoa. Apurahatutkijuus ei ole varsinaisesti työsuhde muutenkaan, ja tämä voi monimutkaistaa erinäisiä virastoasioita. Työmatkojasi opettamaan ei välttämättä korvata. Tiedejulkaiseminen on hidasta: töittesi tulosten julkaisussa voi mennä sinusta riippumattomista syistä vuosia aikaa. Lehdistöstä saa sen käsityksen, että yliopistomaailma on poikkeuksellisen valveutuneiden ihmisten leikkikenttä, mutta tosiasiassa yliopisto ei ole turvasatama vaikkapa rasismilta tai seksismiltä, valitettavasti.
Kuulostiko lannistavalta? Ei hätää! Ensi kerralla kerron viisi syytä, että miksi itse asiassa kannattaa tehdä väitöskirja. Väitöskirjan aloittaminen on iso elämänvalinta, ja siihen kannattaa suhtautua vakavasti plussia ja miinuksia miettien. Ennen kaikkea kannattaa tietää, että mihin on ryhtymässä.
Punnittua kevätpäiväntasausta toivottaen,
Tuomas Äystö